Kurssilla opettamassa ja oppimassa

Viime viikolla alkoi koko työviikon kestävä kurssi kehitysvammaistyötä tekeville koulujen opettajille ja vapaaehtoisille kotikävijöille. Kaikki 24 kurssilaista saapuivat joka päivä paikalle ellei erityistä akuuttia muuta sattumaa tai tapahtumaa ollut.

Meitä opettajia ja ohjaajiakin oli kahdeksan  tällä kaksikielisellä kurssilla (amhara ja englanti). Kurssi oli käytäntöpainotteinen, aamupäivien teoria- ja keskusteluosuuksien jälkeen jakaannuttiin mielenkiinnolla iltapäivien työpajaryhmiin.

Työpajoissa opiskeltiin työskentelyä kehitysvammaisten oppilaiden parissa aiheina materiaalien valmistaminen, työskentelytavat ja taide; tarinoiden kertominen; musiikki ja urheilu. Tarkoituksena oli toiminnallisen työskentelyn kautta saada kurssin opiskelijat  ymmärtämään omaa osaamistaan ja sen kautta löytää työskentelyn iloa, puutteellisista aineellisista ja muista resursseista välittämättä. Tarkoitus oli myöskin muistuttaa olemassa olevien resurssien rikkaudesta;  oppilaat, kotikävijät ja opettajat näistä tärkeimmät!

Musiikkityöpajassa kokeiltiin laululeikkien lisäksi kehosoitin –improvisaatioita: taputettiin käsien lisäksi reisiä, sääriä, rintakehää ja mitä vain eri sävelkorkeista kaikupohjaa kehosta löytyikään, tömisteltiin jalkoja ja luotiin rytmisiä vuorovaikutuselämyksiä – ikään kuin tyhjästä! Kehosoittimen etuna on soittotekniikan helppo hallinta; ”soittajat” voivat täysillä antautua yhteisten impulssivirtojen vietäviksi koska soittimen hallinta luontaisesti on  tullut tutuksi muussa käytössä - päivittäin. Jännityksellä kuitenkin odottelin saisimmeko toteutettua vapautuneen improvisaation myös päätösjuhlassa – yhtään ei olisi tarvinnut epäillä! Kiitos Resonaari –koulun opettajat Helsingissä antamastanne  havaintonäytöksestä!

Tarinaryhmää ohjasivat suomalainen opettaja ja etiopialainen opettaja-sairaanhoitaja. Tarinoinnin avulla on helppo etsiä ja löytää opettamisen monia ulottuvuuksia. Vaikka etiopialaiselle perinteelle tarinointi ei olekaan vierasta, on kouluopetuksessa tukeuduttu ulkoa opiskeluun mikä on rankasti verottanut lasten ja yhteisöjen tarinoinnin luovaa taitoa. Ei kuitenkaan ollut suuri yllätys että tarinatuokioissa aika loppui armotta kesken.

Tunnustan että minäkin kuuluin niihin joiden silmiä alkoi kummasti kirvellä kurssin päätöspäivänä – yhteinen tekeminen oli tuonut hyvää oloa ja hienoja hetkiä  sekä oivalluksen siitä että tälläkin aihealueella, kehitysvammaisten kohtaamista toiminnallisesti opiskeltaessa, voimaantuminen yli suurempienkin kieli- ja kulttuurirajojen  on täysin mahdollista.

Kurssiviikkoa seuranneen viikonlopun jälkeisenä maanantaina ohjelmassa oli osuvasti projektisuunnittelua tulevan yhteistyön kehittämiseksi. Jään innolla seuraamaan Mekane Yesus kirkon ja Suomen Lähetysseuran yhteisen vaikeavammaisprojektin tulevia vaiheita. 

Mietteitä ja tapahtumia

Ensimmäisten perilläolo päivien aikana Dessiessä ohjelmaan kuului lähinnä asettumiseen liittyviä asioita: vanhojen työtovereiden ja muiden tuttujen ja ystävien tapaamisia – aikaisemmin toimin alueella kummilapsityön yhdyshenkilönä - majoituksen järjestämistä vierastalolle sekä toimiston työtilaan asettumista – kaikki saman pihapiirin alueella. Kuitenkin jo muutaman ”alkulämmittelypäivän” jälkeen koitti ensimmäinen viikon kahdesta toripäivästä ja vammaisten lasten nyt jo tiiviiksi muodostunut ryhmä kokoontui toimintakeskuksella äitien kiiruhtaessa torille myymään vihanneksia, leipomuksia tai käsityötuotteita.  Pääsin kurkistamaan ryhmän arkeen ensin varovaisesti,  jottei kärsivällisyydellä rakennettu yhdessäolo vierailijan vuoksi  häiriintyisi.

Ryhmä on kokoontunut kaksi kertaa viikossa jo vuoden ajan ollen paikallisesti  aivan uusi tuki äideille lasten alkaessa esitellä ennen näkemättömiä taitoja kuntoutuksen edetessä: yksi on oppinut istumaan, toinen jo kannattelee päätään varmemmin, eräs on löytänyt kävelemisen ilon. Katseet kohdistuvat ja suupielet taipuvat hymyyn – oppiminen on mukavaa.

Kamera on jännittävä ja mielenkiintoinen vempele, ja se auttoi tälläkin kertaa unohtamaan takaa kurkistelevan vieraan naaman.  Oman kamerani  fokusoinnin kohdistuessa lasten kasvoihin oli kuin olisi katsonut silmistä suoraan sieluun, vaikutelma oli hätkähdyttävän voimakas. Etiopialaiset ovat kuuluja kauniista piirteistään ja perinteisessä taiteessa heitä usein kuvataan suurisilmäisinä, ja nämä lasten hetkessä täysillä elävät katseet pomppasivat esille linssin läpi hämmästyttävällä intensiteetillä. Kun katseet kertovat tarinaa,  silloin ollaan menossa oikeaan suuntaan oli edessä sitten isompaa tai pienempää kuntoutukseen liittyvää tai muunlaista haastetta.

Valitettavasti kuntoutusryhmiä vaikeavammaisille lapsille ei Etiopiassa juurikaan vielä löydy. Ennemminkin löytyy järjestöjä ja yhdistyksiä jotka keskittävät työnsä esimerkiksi aistivammaisten kuten kuurojen ja sokeiden  oikeuksien ja toimintaympäristön parantamiseen.  Tämän takia juuri Mekane Yesus –kirkon kaltaisten toimijoiden ruohonjuuritason aloitteet vaikeavammaisten lasten ja perheiden hyväksi ovat laajemmaltikin tärkeitä. Hallinnollisissa piireissä vammaistyössä keskitytään herkästi suurten lukumäärien tavoittamiseen työn sisällön kustannuksella, kertoo kirkon työntekijä. Onneksi paikallishallinnon virkamiehet usein kuitenkin tekevät yhteistyötä kansalaisjärjestöjenkin kanssa.  Asenteita ja olosuhteita muutetaan vähitellen.

Lapsilta tulevat reaktiot ja aloitteet ovat palautteen parasta laatua! Kun Meseretin ohjaajaa opastettiin miten tyttöä voi liikutella jumppapallon päällä, tyttö ryhtyikin jumppaamaan nukkeaan pallon avulla. Kaleb puolestaan, kun kuuli että työtiimi tulee vierailulle, viestitti äidilleen takeltelevalla mutta ymmärrettävällä puheella että vieraille tuli sitten tarjota ruokaa, ja näin tapahtuikin (nimet muutettu).

Kuntouttavassa toiminnassa kuten muussakin inhimillisessä kommunikaatiossa upean mystinen päämäärä voi olla toisen ikioman persoonan ihkauusien ulottuvuuksien vähittäinen esiin kaivaminen erilaisten esteiden tai hidasteiden alta!

Perillä

Iloiset terveiset Pohjois-Etiopian Dessiestä – vihdoinkin! Matkani  kesti..ja kesti...yksityiskohdista mainitsen että välille Helsinki-Tukholma-Wien-Addis Abeba-Dessie mahtui yksi lennon peruutus, yksi mittavampi lennonmyöhästys, yksi ”ei voida laskeutua, palataan takaisin”, mutta myös tarpeeksi onnistuneita lentoja määränpään saavuttamiseksi – ja muita hyviä asioita.

Kiitollinen matkasta ja kiitokset tukijoille! Palaan aiheeseen toisessa blogissa, mutta tässä haluan pysähtyä huokaisemaan lämpimät kiitokset  tahoille ja henkilöille jotka lähtivät tukemaan matkaani taloudellisesti tai muutoin.    

Vapaaehtoistyömatkani tarkoitus on osallistua ja oppia: Mekane Yesus –kirkko NCES (North Central Ethiopian Synod) yhdessä Suomen Lähetysseuran kanssa työskentelee vammais- ja kehitysvammaistyön projektissa kohderyhmää ja heidän perheitään avustaen ja tukien sekä toimintaa kehittäen, etenkin Dessien ja Kombolchan kaupungeissa ympäristöineen. Lähetysseura on osallinen myös monissa muissa kirkon projekteissa alueella, kolmantena toimipisteenä Woldiyan kaupunki.

”Etiopiassa vammaisten asema on heikko, ja edelleen syvässä elävät perinteiset uskomukset vaikeuttavat heidän asemansa parantamista”  kerrotaan Lähetysseuran raportissa  Vammaisten yhteisöpohjainen voimaannuttaminen.  ”Tavoitteena on kouluttaa vammaisia yhteisöjensä aktiivisiksi jäseniksi ja parantaa heidän toimeentulo- ja jatkokoulutusmahdollisuuksiaan.  Hankkeessa toimitaan laajassa yhteistyössä valtion ja muiden vammaistyössä mukana olevien kansalaisjärjestöjen kanssa” selvittää raportti.

Kuluvan kuukauden aikana työtiimi suunnittelee ja toteuttaa paikallisten koulujen rehtoreille ja vammaisluokkien opettajille  sekä vapaaehtoisille kotikävijöille viisipäiväisen koulutuksen, jossa olen mukana toteuttamassa musiikillista workshopia yhdessä suomalaisen erityisliikuntaohjaajaopiskelijan ja etiopialaisen sosiaalityöntekijän kanssa.    

Lisäksi matkani tarkoitus on harrastaa kutkuttavia vapaa-ajan aktiviteetteja näin  vahvistaen omaa jo olemassaolevaa henkistä sidettä maahan: kotivierailuja ystävien ja entisten työkaverien luokse lounaiden ja kahviseremonien merkeissä, osallistumisia kirkon tapahtumiin, aamulenkkiä vuorille, amharankielen ruosteenputsausta, kaupunkihengailua ja torikäyntejä, kulttuurisia tapahtumia. Osasta näistä sain jo mukavaa esimakua ensimmäisenä Dessien päivänäni: illalla vaeltelimme naapurivuorilla ihaillen Etiopian kauneutta:  näköpiirissä häämöttivät syvänsiniset vuorenhuiput, papukaijojen keskustelun ja heinäsirkkojen siritysten säestäessä maisemia ja meidän vaeltajien lähes korvin kuultavia tyytyväisiä ajatuksia.